maanantai 3. kesäkuuta 2013

Mukimatot - Mug rugs

Viikonlopusta lauantai kului toipumiseen ja palautumiseen - ajoimme perjantaina Siipan kanssa töiden jälkeen vielä Loimaalle, missä pokkasin paperini nuorten, onnellisten, elämänsä alussa olevien uunituoreiden autonasentajien, (linja)autonkuljettajien, hius-joidenkin - parturi-kampaajiksi heitä ei enää kutsuta - rakentajien, sisustajien ja ties minkä monikymmenpäiseen joukkoon sisältyneiden hännänhuippuna. Virallinen todistus on vielä tulollaan, mutta joitain papereita olivat keksineet minunkin kansioni täytteeksi :)

Sunnuntaina tarkoituksenani oli tikata kurssilaisille demona käyttämäni kiemuraliina, mutta huomasinkin yhtäkkiä rakentavani reunakaitaleita kuusama-tilkkutyöhöni: päätin tällä kertaa kehittää reunakaitaleiksi edes jotain astetta vaikeampaa työn leventämiseksi kuin pelkät yhtenäiset kangaskaitaleet. Viikolla Tilkkutarhan Minna ystävällisesti täydensi kangastarvettani sen osalta, mutta kun tuli aika laittaa reunoja kasaan, totesinkin, että ostamani kankaat saavat siirtyä jonkin toisen projektin jatkoksi. Kaivelin tilkkupinnan jämiä ja varastosta löytyi sittenkin vaaleanvihreä kangas niiden kaveriksi. Kuvia tästä kuitenkin vasta myöhemmin, kun "voileipä" on koossa. Minnalta sain myös hienon taustakankaan, joka on 270 cm leveää - vältyn siis sauman tekemiseltä taakse, ja kaiken kukkuraksi kankaan värikin sopi työhöni kuin nenä päähän.

Tänään tartuin ensimmäisiin UFOihini: keväällä ennen tulppaanien ja narsissien kukkimista kokosin meille keittiön pöydälle sopivia mukimattoja kukallisesta paneelikankaasta. Ne jäivät silloin viittä vaille valmiiseen vaiheeseen: olin ostanut Sinellistä polvekenauhaa, jolla viimeistelisin niiden reunat. Ja siihen ne sitten jäivätkin. Jo viikko sitten olisin aloittanut niistä, mutta toinen polvekenauhapaketti oli salaperäisesti kadonnut... Kunnes tänään kun siirsin kasaa pöydällä: nauhapaketti vierähti mukimattojen välistä esiin! Huom! Tarkoituksenihan oli vain siirtää kasaa, jotta mahtuisin aloittamaan kiemuraliinani tikkaamisen, mutta näin olleen viimeistelinkin matot. Näyttää siltä, että se työ edistyy parhaiten, jota EN suunnittele edistäväni...

 
I spent whole Saturday to recover from our quick trip to Loimaa where I got my "graduation" papers among dozens of young, eager, fresh graduates just starting their life with their first career choices.
 
On Sunday I planned to work with a tablerunner that needed quilting, but instead I found myself working on my Honeyberries quilt building outer sashings for it. I decided to try and make them at least a bit more complicated that just plain one-fabric-sashings. I had even bought fabrics from Tilkkutarha earlier last week, but again I changed my mind about them. Instead I collected all scraps from fabrics that I used for the center and added one light green from my stash. The quilt is a bit narrow for a lap quilt so my solution to widen it is to make the side sashings a bit different from short sides. I'll show some pictures after I've put the sandwich together.
 
Today I grabbed an earlier project of eight mug rugs that I sewed sometime in March. They were otherwise finished, only ricrac was missing from around the edges on the front. I planned to finalize them already the previous weekend but somehow I had managed to misplace one of the ricrac packages, so I didn't start with them at all... Now I really only grabbed the pile to move it and make place for free-motion quilting of a tablerunner when - the missing package fell out from between the mug rugs...
 
Well, it seems that only those projects get done, that I don't plan to work with. The tablerunner is still not quilted...
 
 

4 kommenttia:

  1. Hauskan ja pirteen näkösii mukimattoi.

    VastaaPoista
  2. Onnittelut valmistumisesta!
    Jäi edellisessä sanomatta, kun tutkin niin ankarasti eri vaihtoehtoja! :o)
    Kauniin kesäiset mukimatot!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla odottelen kuusamasi valmistumista. Omastani puuttuu reunakantti, luova prosessi on käynnissä sen suhteen. Kivat mukimatot!

    VastaaPoista