perjantai 11. toukokuuta 2012

Nuolenpääblokki - Arrowhead block

Ensin ajattelin, ettei nuolenpääblokkia tarvitse täällä estiellä, kun se oli jo tilkkuyhdistyksen lehdessäkin. Mutta eiväthän kaikki kuulu yhdistykseen, joten tässä nyt kuitenkin muutama vaihekuva pääsiäsblokkieni ompelusta. Oppilaatkin keskiviikkona innostuivat hauskasta ompele-leikkaa-ompele -tekniikasta, joka näyttää vaikealta valmiina.

Yhteen blokkiin tarvitaan 2 kpl 8" x 8" / 20,5 x 20,5 cm (tai sitten 20 x 20 cm) kangasneliöitä, joiden on hyvä olla väreiltään sen verran kontrastisia, että lopputulos ei ole epämääräisen sekava. Tummaa ja vaaleaa kangasta voi käyttää, tai sitten sellaisia värejä, jotka erottuvat toisistaan (esim. punainen + sininen).

1. Aseta neliöt päällekkäin oikeat puolet vastakkain, kiinnitä parilla nuppineulalla.

2. Mittaa päällä olevaan neliöön vasemmalle yläreunaan 5 cm kankaan ulkoreunasta ja merkitse paikka nuppineulalla tai kynällä. Tee vastaava merkintä oikealle alas. Kuvani on vähän hassusti jo seuraavasta vaiheesta, en ollut ottanut kuvaa merkinnöistä enkä ensimmäisestä ompelusta. Punaisella olen tuohon koettanut laittaa ne merkit, ja mustalla ompeleet. Eli ompele merkistä lähtien, seuraavan kulman ympäri ja koko seuraava sivu ihan reunaan asti. Aloituksessa vot tehdä edestakaisompeleen.


2. Kun ompelut on ommeltu, leikkaa neliö kuvan osoittamalla tavalla kahtia.

3. Aseta syntyneet kolmiot päällekkäin siten, että kummassakin on sama kangas päälläpäin. Käteni on vähän edessä, ompelematon reunan kohta on juuri käteni alla.
 
 
4. Leikkaa kolmiot kuvan osoittamalla tavalla: leikkaa ensin toisesta lankasuorasta reunasta 2" / 5 cm etäisyydeltä, sitten toisesta. Lopputuloksena ovat kuvan osoittamat tilkut/yhdistelmät.


 5. Silitä tilkut auki, saumanvarat tumman kankaan puolelle (hämäävästi olen kyllä itse silittänyt saumanvarat auki tuossa kuvassa). Asettele tilkut kuvan osoittamaan järjestykseen:
 
6. Ompele ensiksi keskineliöt yhteen. Jatka yhdistämällä sen molemmille puolille kaitaleparitt. Seuraavaksi ompele kolmiot kiinni vapaina oleviin kaitalepareihin.

  
7. Yhdistä edellsessä vaiheessa muodostuneet kokonaisuudet toisiinsa. Huom! Älä säikähdä, vaikka ulkoreunat eivät olekaan tasaiset!

 
 8. Siisti blokin reunat. Jos olet ommellut tuumamitoituksella ja käyttänyt 1/4" saumanvaraa, valmis, siistitty blokki on kooltaan 9 x 9". Huom! Jos teet isomman työn, siisti blokit vasta kun olet ommellut kaikki, ja tarkistanut niiden koon. Siisti ne sitten pienimmän blokin mukaan. Ja muista siistiessäsi, ettet yksinomaan leikkaa ulkoreunoja suoraksi, tarkista myös reunan etäisyys keskikohdasta. Olet tehnyt siistimisen oikein, kun yhdyssaumat ovat kunkin nurkan keskellä.



  
Englanninkielisiä ohjeita löytyy mm. täältä.

**********************************
On Wednesday I was teaching the arrowhead block for my students. I decided to put a short instruction also here, but won't translate it into English, since a good instruction can be found here.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti