lauantai 31. maaliskuuta 2012

Vapaatikkaushaaste maaliskuu - FMQ Challenge March


Viime tippaan on mennyt taas tämän vapaatikkaushaasteenkin kanssa. Tänään tein viimein lopulliset versiot, jotka liitän haasteen sivuille. Näin ehdin nipin napin mukaan maaliskuun arvontaan, jossa on palkintona - kuten kaikkina kuukausina - kaikkea tilkkukivaa.

Ensimmäisenä ovat kiemurat, jotka ovat entuudestaan tuttuja kuvioita, ja niiden tikkaaminen sujuikin vanhasta muistista.



Lähikuva

 
Toiseksi kokeilin spiraaleita, jotka olivatkin sitten vähän vaikeammin hallittavissa, ilmankos malli oli tarkoitettu vähän edistyneemmille tikkaajille. Mutta tarkoitushan on ennen kaikkea harjoitella tikkaamista tämän vuoden ajan, joten härkää sarvista vain sitten.



Lähikuva

 
Nämä huomasin tikkaavani automaattisesti aina ulkoa sisäänpäin, vaikka toisinkin päin olisi voinut tehdä. Minusta oli helpompi hahmottaa seuraavan paikka niin päin. Kokeilin toki tehdä myös toisinpäin, mutta siirtyminen seuraavaan spiraaliin oli paljon vaikeampaa. Nyt kun katson tuota kokonaisuutta, näyttää siltä, että joissakin kohdissa siirtyminen on tullut tehtyä melko suoraviivaisesti, mutta kaipa tuokin harjoittelulla korjaantuu.

Hassua: molemmissa harjoitelmissa tausta näyttää melkeinpä paremmalta kuin etupuoli... miksiköhän?

****************************************

I got busy with the free-motion quilting challenge for March, and made my final samples only today. The loops were easy because they are already familiar, I've used them in my toiletry bags. The spirals were a bit more complicated, no wonder they were for intermediate quilters. But as the main purpose of the challenge is to practise machine quilting as much as possible during this year, I took the challenge and stitched and stitched. I noticed that I always sewed them from outside in, because for me it was easier to move on to the next one and place it properly. I did do it the other way round, too, but placing the next one was much more difficult. When looking at the final sample at some places I notice that I've been moving from one spiral to another with a rather straight line, it could have been more curved, but I guess more practise will teach how to do that.

Funny: with both samples the back looks better than the front... I wonder why?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti