keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Jotain valmista - Something finished


Tuli aikanaan lupauduttua mukaan Maikin tilkkujen "Jotain valmista joka kuukausi" -tempaukseen, mutta sattuneesta syystä loppiainen pysäytti kaiken. Viime viikonlopun varalle olin suunnitellut kaikenlaista, mm. ottaaa kiinni toisten etumatka vähiten vaivaa vaativilla töillä. Tällä kertaa suunnitelmat sotki maata vaivaava flunssaepidemia, jonka seurauksena lepoa ja höyryhengittelyä riitti eiliseen asti.

Tänään päätin kuitenkin tehdä edes jotain helmikuun nimiin, joten kaivoin esiin viimekesäiseltä Päivölän kurssilta kesken jääneen Aqua-kassini. Siitä puuttuivat ainoastaan sangat, kun en päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen siitä, millaiset niiden tulisi olla. Viimein päädyin tilaamaan turkoosit nahkasangat Saksasta, ne tulivatkin jo aikaa sitten, mutta eivät vain asettuneet kassiin paikoilleen ennen kuin tänään.

Nyt olen ainakin hyvissä ajoin varustautunut kesää varten, kassini odottaa enää aurinkoista säätä!







***********************************

I joined a guilter group in "Maikin tilkut" blog in order to get one UFO finished per month. Due to the sad beginning of this year I haven't finished anything sofar. Now I had planned to do something during the weekend, but there's a flu epidemy going around in Finland, and I was forced to join it instead. I've been resting and steam breathing up to yesterday in order to avoid getting sinusitis that I typically suffer after any flu.

Today I finally got myself upstairs and took out the aqua bag that I had sewed last summer in the quilting retreat, and from which only handles were missing. I couldn't decide what kind of ones I would like it to have, but finally ordered turquoise leather ones from a German web shop. They arrived a long time ago, but for unknown reason wouldn't find their way to the bag until today.

Well, now I'm well prepared for the summer, and the bag is only waiting for sunny weather!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti